X

Keskustelua Särkänniemestä.

Valvojat: Arttu, Juuso, Pia

Avatar
Siru84
Jäsen
Viestit: 131
Liittynyt: 19.4.2014 21:41
Paikkakunta: Tampere

X

ViestiKirjoittaja Siru84 » 12.7.2019 23:04

Voi ei! Jopa X:stä olleet keskustelut on lähteneet täältä pois. Nouu ;( Joten uutta keskustelua vaan aiheesta. Mä en ole tähän laitteeseen vielä uskaltautunut ja tänä kesänä on ollut useamman kerran sellainen olo, että meen, mutta aina jänistänyt sitten kuitenkin. Mua nimittäin hirveästi ahdistaa kun se tuntuu, että menee monta kertaa pää alaspäin ja kerran on vielä pidempäänkin siellä että tuntuuko kamalalta. Mietin myös sitä pyörivää liikettä että tekeekö se ihan kamalaa oloa. Ja selviänkö siitä hengissä :DD

Huvipuistomies
Jäsen
Viestit: 76
Liittynyt: 27.6.2014 10:20

Re: X

ViestiKirjoittaja Huvipuistomies » 13.7.2019 12:35

On kyllä surkeaa, että vanhat keskustelut on kadonneet. Siinä katosi suuri määrä tietoa ja historiaa. Näin ei kyllä saisi päästä millään foorumilla käymään.

Mutta itse asiaan. Itselleni X oli kyllä heittämällä liian raju. Itse olen jo keski-iän korvilla, joten kroppa ei enää kestä samanlaista höykytystä kuin nuorempana. Itse X:n idea on hieno ja kyllä siinä vauhdin hurmaa ja liitämistä kokee. Mun osaltani dealbreaker on kuitenkin ne g-voimat, jotka ovat älyttömän kovat siinä kohtaa kun heiluri on ala-asennossa ja matkalla takaisin ylöspäin. Etenkin, jos sattuu vielä se sama efekti kuin Tyrskyssä, eli "kiekko" pyörii siinä kohtaa samaan suuntaan kuin itse heiluri liikkuu. Vauhti on niin älyttömän kova, että mulla ainakin alkoi melkein silmissä sumenemaan. Voi olla, että mulla on matala verenpaine tms, mikä pahentaa ongelmaa eikä tämä varmasti eikä selvästikään kaikkia kosketa. Itselleni kerta kuitenkin riitti.

Mutta huono olo tuossakaan ei pää alaspäin olemisesta tai pyörimisestä tullut! Sama homma kuin Tyrskyssä, liikerata on heilumisen ja pyörimisen yhdistelmän vuoksi niin monimutkainen, ettei siinä ehdi tulla toistuvan liikkeen aiheuttamaa pahoinvointia - ainakaan minulle. Suosittelen kyllä kokeilemaan!

Avatar
Siru84
Jäsen
Viestit: 131
Liittynyt: 19.4.2014 21:41
Paikkakunta: Tampere

Re: X

ViestiKirjoittaja Siru84 » 6.8.2019 13:36

Tykkäsin. Tykkäsin Frisbeestä aikoinaan ja X tekee samaa liikettä :cool: Ainoa pelottava efekti oli pelkkien turvakaarien varassa oleminen. Suu kuivui tyystin kuten myös Frisbeessä aikoinaan. Voisin kokeilla toistekin!

Pulssi oli kyllä kiitettävä jonossa. Huhuh. Mutta nyt on voittajafiilis! Kolme vuotta tota kauhistellut ja kerännyt rohkeutta mennä ja viimein tein sen!


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija

cron