Linnanmäki 2022

Keskustelua Linnanmäestä.

Valvojat: Arttu, Juuso, Pia

Avatar
JP
Jäsen
Viestit: 1442
Liittynyt: 8.4.2006 9:49
Paikkakunta: Lontoo

Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja JP » 20.2.2022 14:16

Korona alkaa hiljalleen hiipua pois, joten herätelläänpäs tätä foorumia tästä pitkästä talviunesta!

Olikos se nyt niin että tänä vuonna meidän piti viimein saada se uusi Vekkula? Testasin kyllä sen "väliaikaisen" Vekkulan koronan aikaan, ja se oli kyllä ihan ok muttei sopinut Lintsin ympäristöön tivolimaisuutensa takia. Mielestäni Lintsi olisit voinut ihan suosiolla säästää rahojaan, ja olla ilmankin sitä "traileri-vekkulaa", mutta kai se oli parempi kuin ei mitään.

Olikos sen uuden Vekkulan paikka muuten jo kerrottu jossain?

Teme
Jäsen
Viestit: 27
Liittynyt: 31.8.2009 7:37
Paikkakunta: Oulu

Re: Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja Teme » 23.2.2022 0:35

Traileri-vekkula on ollut kuitenkin ilmeisen suosittu, ainakin sen perusteella, mitä olen uutisoinnista ymmärtänyt. Yleisö on ottanut senkin omakseen. Melko ahdashan se aikuiselle on paikka paikoin ja liukumäki on karmea, mutta väliaikaisena ratkaisuna ajaa asiansa. Ympäristö on saatu tuunattua sen verran fiksusti, ettei tule ihan Tivoli Seiterä mieleen (kaikki kunnia Tivolille!). Mutta olishan se mainiota, jos uusi kiinteä vekkula jo valmistuisi.

Avatar
Arttu
Admin
Viestit: 1054
Liittynyt: 28.12.2005 16:37
Paikkakunta: 09

Re: Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja Arttu » 12.3.2022 17:34

Linnanmäki on kyl nyt jäänyt, kuten muutkin puistot suomessa pieneen kuoppaan, jossa uutta ei ole hankittu ja vanhasta ei haluta luopua. Poikkeuksena powerparkki, joka hankki härkäajolaitteensa. Linnanmäki pitäis kyl vähän rohkaistua ja reippaasti uudistaa nyt puistoaan. Oma listani olisi seuraava:

Poppis,2016:

Kuudes kausi alkaa tällä Gosetton protomallilla ja uskon, ettei tätä vieläkään olla saatu kunnolla toimimaan. Eka kausi oli täysi fiasko, toinen kausi ehkä noin 50% kaudesta täydellä teholla käytössä ja toiminassa. Mutta joka kausi ja joka käynti puistossa on pitänyt itselläni sen käsityksen ja myös laitetyöntekijänä ollessa pinnalla - ettei tätä laitetta varmaan koskaan saada ajettua yhtä kautta kokonaan ehjänä. Ajan saatossa Linnanmäkikin on oppilaana sen nähnyt, ettei prototyyppien kanssa ja etenkään Gosetton kanssa kannattaisi alkaa tekemään yhteistyötä. Myös sekin on hieman outo, että ylipäätään Linnanmäki ei vaadi Gosetolta jo viiden kauden jälkeen laitteen kokonaan uudelleensuunnittelua toiminnan takaamiseksi. Laite vie yllättävän paljon tilaa ja on muutenkin hyvällä paikalla siihen nähden, kuinka paljon työtä se teettää ja kuinka paljon asiakaskapasiteetti siitä kärsii.¨

Rekkaralli, 1995:

27 kautta takana ja edelleen tää kolariralli on mäellä. Toki vesisadekaudet on varmasti muuttuneet jo suotuisammaksi, mutta silti tää täysin säiden armoilla oleva laite on mäellä ja vie myös yllättävän paljon tilaa. Ne, jotka ei ole tutustuneet laitteen sielunelämään tiedoksi, et Rekkaralli menee osittain, tai jopa kokonaan ajokieltoon vesisateen alettua ja vielä hetken aikaa myös sateiden jälkeen. Tää johtuu siitä, et ajokiskon väliin kosteutta mennessä rekkojen sensorit häiriintyy ja saattaa aiheuttaa ajoon häiriötä ja siitä johtuen aiheuttaa rekkojen kolarointia. Kolarit on yllättävän kovia ja aiheuttaa yleensä aina kaaoksen laitteelle, kun laitetyöntekijän koppi on täysin toisella puolella, missä kolarit yleensä tapahtuu. Toki kolarit on helposti estettävissä hätäseis-nappia painamalla, jolloin jokainen rekka pysähtyy siihen paikalleen sekunneissa. Rekat ajaa myös tässä mallissa itsenäisesti, joten laitetyöntekijän keskittyminen on yleensä monessa eri kohdassa oltava samaan aikaan ja lapset - nuo ihanat tulevat ammattikuljettajat saattaa olla niin innoissaan loppuneesta ajelusta, et saattaa lähteä omille teilleen rekasta poispäästyään, joten siinä kohtaa laitetyöntekijä valitseee yleensä vaan yhden kohteen, johon kiinnittää huomionsa ja yleensä se on se lapsi, joka lähtee väärälle puolelle kävelemään tai muuten vaan vie työntekijän huomiota ajosta muualle. Sopiva ratkaisu olisi ajattaa rekat yhdessä junassa, kun se vielä olisi optiona Zamperlalta saatavana.

Pilotti, 2010:

Nyt kun on kuvailtu Rekkarallin toimintaperiaate, niin tässä on hyvä aasinsilta sitten "inverted"-mallin rekkaralliin, eli Pilottiin. Tässä toimintovastuu on laitetyöntekijällä, mutta silti tämä italian ihme aiheuttaa omia ongelmia ihan itsestään. Turvallisuutta tässä on se, että lentokoneet kulkee hitaammin asemalla ja pysähtyy automaattisesti, myös radan varrella on lohkojarrut, jotka pysäyttää lentokoneen tarpeentullen itsestään, mutta sitten ylä- ja alamäet heittää pientä hupitwistiä mukaan. Kosteus, kylmyys ja vesisade on tämänkin laitteen ongelma. Sinänsä outoa, että säiden vaikutuksesta sulkuun menevät laitteet on ollu aina suosittuja suomessa, vaikka hyvin tiedetään jo kokemuksesta, että suomen kesän kirjo sääolosuhteiden takia on hyvin laaja. Ei ole tasaista helleputkea 3kk putkeen, eikä sateettomia päiviä.

Pilotti on maastoon ja sen laitteen sijainnin kannalta erinomainen laite, mutta toteutus on aivan järjetön. Taaksepäinrullaamisen estävä toiminto on jätetty pois kokonaan, koska laite on helpompi evakuoida alhaalta kuin kapealta ja epätasaiselta kalliomaastolta. Tästä syystä jos lentokone ei ole lohkojarrun takana, rullaa se automaattisesti ja yleensä täysin vapaalla painolla taaksepäin edelliselle jarrulle, tästä syystä lentokoneiden määrä tiputettiin alkuperäisestä melkein puoleen ja on ollut kausia, kun koneita on ollut hetkellisesti jopa kaksi.

Unelmatilannehan olisi ollut se, että lentokoneita olisi asemalla 2 ja radalla kolme koko ajan tasaisessa rotaatiossa (Kuten taikasirkuksessa). Kuitenkin tätä ei enää ensimmäisen kauden jälkeen otettu käyttöön, sillä lastaaminen ja poislastaus kestää, lentokoneiden turvakaarien aukaisu ei aina toiminut automaattisesti ja se vesisade, se pirulainen myös vaivana aiheutti lisää ongelmia. Lisäksi myös säästösyistä laitteeseen määrättiin myös vaan yksi työntekijä operoimaan koko kokonaisuutta, joten laitteen kapasiteettikäsittely laski todella paljon. Maksuttomasta laitteen statuksen johdosta, ei myöskään Linnanmäki halua parantaa kapasiteettia lisähenkilökunnalla.

Unelma olisi, että pilotin tilalle tulisi nonstop-rotaatiolla toimiva maisemajunatyylinen ratkaisu, jossa pilotin asema toimisi toisena asemana ja vuoristoradan takaa menisi raiteet ukon viereen, jossa nyt on pelkkä puutarhapalsta. Tässä voisi olla "syöttölinja" asiakkaille tuolle surkuhupaisalle betonialueelle nimeltä Pluto.

Kieputin, 1994:

Mitä olis kesä ilman Lintsiä? Oli kieputtimen avajaiskauden slogan. Joka kevät mietin slogania; Mitä olis Lintsi ilman kieputinta?

Kieputin, tuo Hussin luottolaite 80-90 lukujen vaihteesta. Toimintavarmuus tuolla aikakaudella ja Hussin kulta-aikana myös 100% ja ylikin, nykyään.. Noh, ehkä se kestää niin kauan kun joku tekee siihe sopivia varaosia. Uusi moottori tilattiin menneinä kausina tekohengityksenä laitteen toimivuudelle ja ehkä se jollekin näyttää vielä hyvältä. Lintsi pelaa omasta mielestäni silti aika riskialtista peliä Kieputtimen kanssa. Joka kausi, mitä itse olin mäellä töissä Kieputtimessa tapahtui pieniä "vikoja", mitkä aiheutti huoltoa ja myös välillä vähän kaaosta. Viimeisimpänä gondoli törmäsi aseman portaisiin, koska gondoli ei tullut tasaisesti alas vaan Särkänniemen hurricanen tavoin hieman vinossa. Kaikki siitä selvisi, mutta kieputin oli poissa käytöstä pitkään. Myös itse ajelunautinto on hieman kyseenalainen. Kieputtimessa ei tarvitse olla laitteenkyydissä mukana kulkevaa audiojärjestelmää, sillä tää metallikasa aiheuttaa ihan itse sen äänimaailman. Aikoinaan sateenkaari aiheutti Kingin paikalla äänimaailman, joka varmasti kaikui satojen metrien säteellä ympäri. Mutta nyt se on Kieputin, totta kai koska sama valmistajakin on kyseessä.

Ehkä kieputtimen pitäminen puistossa on kaudesta toiseen sillä perusteltu, ettei tilalle ole löytyny yhtä hyvää laitetta tilalle, eikä pelkkää "ulkoilmaterassia" haluta hankkia muiden terassien joukkoon - ei lintsille selkeästi tulla istumaan ja syömään.

Uudelleenteemoitus? Steampunk oli jonakin vuonna todella kovassa huudossa ja saihan Lintsin yksi vessoista myös steampunk-ish tyylisen vessan itselleen. Kieputin olisi mitä täydellisin Steampunk-teemainen laite. Äänitehosteet ja muut ympäristötekijät on mitä täydellisimpiä sopimaan siihen teemaan.

Miksei kieputtimen tilalle voitaisiin kasata osa uudesta vekkulasta? Samalla voisi uudistaa homeenvärisen, mut ei missään nimessä ehkä sisäilmaongelmaisen Lintsin päämajarakennuksen. Miettikää mikä liukimäkikokemus saataisiin, jos uuden Vekkulan liukumäki alkaisi tuon päämajarakennuksen katon korkeudelta ja loppujarrutus olis kieputtimen maatasalla? :D

Mutta Kieputin, olisi aika antaa metallinkierrätykseen ja uuden Gosetto-murheenkryynin luomiseen.

Taikasirkus, 2005 (Nukketalo "Around the world" 1997-2004)

Moni ei ehkä tiedä, mutta Taikasirkus toimii myös yhtä epäluotettavasti, kuin Pilotti ja Rekkaralli. Tässä tapauksessa ei onneksi vielä ole saatu vettä ja vesisadetta ongelmaksi, mutta ongelmia aiheuttaa täysin laitteen kehno tekniikka. Vaunut kulkevat radalla pysähtymättä ja vaunujen etäisyys toisistaan ei pysy vakiona, vaan muutosta aiheuttaa vaunujen paino ja vaunussa olevan moottorin kunto. Aamutarkistuksessa vaunut yleensä menee nätisti turvaväliä noudattaen, mutta asiakasajon alettua edellämainitut tekijät heittää oman twistinsä laitten toimivuuteen, kapasiteettiin ja siihen että Laite toimii, niin kun on suunniteltu.

Toki päivän aikana henkilökunnalla on velvollisuus ja vaihtoehto soittaa laitemiehet korjaamaan vaunujen välimatkaa mutta hyvällä tuurilla vaikutus toimii vaan yhden ajon ajan kohta sama ongelma on edessä.

Ulkoapäin laitteen fasaadia uusittiin, mutta sisältö on pysynyt kaudelle 2005 aika uskollisena. Viiteentoista vuoteen, ei ole laitteelle tehty siis mitään? Ehkä muutos alkaa sitten, kun laite ei enää ole suosittu ja käyttöaste laskee.

Mitään työntekijöiden terveyteen viittaavaa ongelmaa tuskin tässä saa kertoa. Mutta vanhemmat ja kokeneemmat ihmiset varmasti erottaa "mummola"-tuoksun, mikä oli myös orginaalista Vekkulasta tuttu ja voi siitä tehdä omat päätelmänsä.


Kammokuja:

Tämänkin alue olisi niin paljon paremassa käytössä, kuin vaa käveltävän labyna tai sitten iikweekin kohteena. Sisälaite mallia Gröna Lundin break dance olisi parhain vaihtoehto. Tai sitten vaan megaiso lasten autorata.



Alue Pluto:

Muistaako kukaan miksi Pluto-laajennu alunperin suunniteltiin ja tehtiin? Noh, Linnanmäki kaipasi sitä kauan kaivattua parkkihallia ja uutta sisään-ja-uloskäyntiä puistoon ja se oli alunperin tarkoitus tehdä juuri Pluto-alueelle. Suunnitelmat näytti hienoilta, toimivilta ja parantavilta asiakaskokemuksen ja koko kapasiteettikäsittelyn takia. Mutta sitten tuli ne vastustajat ja kaikesta alppilaa koskevia parannuksia ja muutoksia tehtävistä esityksistä kieltäytyvät tahot. Ehkä myös rahoitus oli suuri ongelma myös kaikkeen. No entiset henkilökunnan ja huollon tilat saatiin kuitenkin poistettua, alue siistittyä ja raivattua ja sitä "#€%#%#% betonia valettua ympäriinsä. Aikoinaan muistan, kun huvipuisto.netin Lauri valitteli Hurjakurun remontin alettua, että Linnanmäen upea puisto-vesilähde-kasvillisuus alue jyrättiin hurjakurun alle ja musta tuntuu, että Pluto-alue on se mun "ei näin"-momentti. Nyt viime kaudellahan plutoa taaas sanallisesti paranneltiin, mutta vaikutus ja ulkonäöllinen toteutus oli hyvin minimaalista.

Miksei tehdä kerralla kuntoon?

Kuuputin ja merirosvolaiva:

Onko nää enää kenenkään mielestä hienoja vai onko se isihenkilöiden ja äityleiden "lapsen eka laitekokemus"-filtteri vaan niin vahva silmissä, että tuo kauheus jää oikeasti näkemättä. Aloitetaan Merirosvolaivasta:

Tämä laite, on jäänne siltä ajalta, kun lintsille oli ok tehdä laite, jossa ei ole mitään luonnollista teemoitusta, muovia ja rautaa sai olla selkeästi näkyvillä ja muutenkin laite oli oltava tivolilaitemalli, jotta sen liikuttelu asiakkaiden motivoimiseksi kaudesta toiseen pidettiin yllä.

Kuinka hieno olis, jos laitteen välttämätön rautamäärä säästettäisiin ja kaikki lasikuitimuovi heittäisiin kierrätykseen ja tilalle laitettaisini vaikka kyöpelinvuoren hotellin tyylistä puumateriaalia? Upotettaisiin laivaa vaikka hieman maapintaa alapuolelle ja laiva oikeasti olisi enemmän puusta tehdyn näköinen, kun sitä lasikutua.. Lintsillä selkeästi osataan nykyään suunnitella teemoitus luonnollisia materiaaleja hyväksikäyttäen, joten miksei tehtäisiin parannusta vanhaan?

Ai niin, ainut hyöty Lintsille tästä olisi vain se vähäinen hupimuistojen tuottama somearvo. Laite on maksuton ja rahallinen tuotto on vain negatiivista.


Long live kuu-Putin:
Taas palataan tähän lasikuituun, mutta suurempana ongelmana näen, kirjaimellisesti ruosteen pinnoittaman rautakehikon. Lentävä avaruuspukuinen hiirikin on nykyään.. Noh vaan joku todella pelottava olento. Toimintavarmuus? No ainakin se pyörii ja turvakaaret on täysin luottomekaaniset, joten jotain hyvääkin tässä on. Sitten ne ei hyvät puolet, maksuttomuus aiheuttaa tässä sen, ettei laitteelle tule varmastikaan sen olemassaolon aikana enää mitään uutta. Ajokoppi on mallia maitolaituri, joten työntekijääkään tässä laitteessa ei ajatella yhtään sen enempää kuin asiakastakaan.

Lisäksi saa nähdä, mitä tuo nimi tuo tällä kaudella asiakkaille mieleen, kun maailmantilanne on mikä on ja itse Putin on jokaisen valtamedian keskiössä. Toki onhan Putin-sarjaa myös muissakin laitteissa ja se ehkä on aina itseäni huvittanut. Nimitrendit suomenkielisen menee Linnanmäellä selkeästi vuosikymmenien luonteisesti.

Lintsi Kino, 1998-2019
Miten tätä ei nyt saada mihinkään suuntaan uudistettua tai poistettua? Tekniikka vie varmasti käyttämättömänäkin rahaa vuokralaitteiden ja lisenssien osalta ja silti tää tilanviejä on puistossa? Viime kaudelta tuttu Hotellihan jäi pysyväksi kauhukohdeareenaksi, joten miksi ei tästä voitaisi tehdä myös walk-in kohdetta teemoituksella? Joko lapsille sopiva rolle-seikkailu tai sitten oikeasti koko kauden kestävä kauhukävely.

Tekniikasta ei paljoa sanottavaa itselläni ole, mutta enemmänkin tuo tila on todella outo. Oltaisiin sitten mielummin ystävällisiä vaikka SeaLifea kohtaan ja kysyttäisiin, josko he haluaa laajentaa ja ostaa sen tilan esittelyiden käyttöönsä.


Aika paljon suoraa palautettä tässä tuli nyt kirjattua.. Taiga, kaikessa suuruudessaan ja mahtavuudessa vaikuttaa vielä kauan hankintoihin ja tärkeyslistaukseen parannuksissa, korona-pandemiasta puhumattakaan mutta silti. Jos näitä uudistuksia ei aleta kehittämään eteenpäin niin suomen muut puistot kyllä ottavat näistä ja tästäkin kirjoituksesta varmasti opikseen ja tekevät sen ennen Lintsiä.

Avatar
JP
Jäsen
Viestit: 1442
Liittynyt: 8.4.2006 9:49
Paikkakunta: Lontoo

Re: Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja JP » 26.4.2022 20:55

Eipä tule Lintsin kaudelle 2022 mitään uutta laitetta... :(

Iltalehti pääsi tutustumaan Linnanmäen huvikauden uutuuksiin. Tulevalla kaudella Linnanmäelle avautuu uusi ravintola Hurlumhei, jossa huvipuiston teema koetaan värikkäissä ruokakokonaisuuksissa. Ravintolan lisäksi Linnamäellä nähdään peliuutuus nimeltä Pallotus.

Suomen komediateatteri järjestää näyttämön tiloihin myös pienen esityksen nimeltä Haltiattarien Rohkeuskoulu. Rooleissa nähdään Kiti Kokkonen ja Ella Pyhältö.

Lähde: https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/ ... 0ab3e41de8

jespa
Uusi Jäsen
Viestit: 2
Liittynyt: 25.4.2017 11:57

Re: Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja jespa » 29.4.2022 7:55

Mut tossa Linnanmäen kartalla on merkintä että puuvuoristorata "uudistettu" mitähän se sit meinaa? :rolleyes:

Kokona11
Jäsen
Viestit: 102
Liittynyt: 7.3.2018 11:27

Re: Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja Kokona11 » 29.4.2022 14:39

jespa kirjoitti:Mut tossa Linnanmäen kartalla on merkintä että puuvuoristorata "uudistettu" mitähän se sit meinaa? :rolleyes:


Tuo on viime vuoden kartta mikä on Linnanmäen nettisivuilla kun sen osoitteen kopioi niin siinä näkyy tälläinen osoite https://linnanmaki.studio.crasman.fi/fi ... a_2021.png ei oo siis tämän vuoden karttaa vielä ehditty päivittää sinne

Jonttu4314
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: 6.12.2019 18:48

Re: Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja Jonttu4314 » 30.4.2022 18:35

Siis alkaako uuden Vekkulan rakentaminen tänä vuonna? Ja mihin se edes tulee?
Vuoristoratahullu

Kokona11
Jäsen
Viestit: 102
Liittynyt: 7.3.2018 11:27

Re: Linnanmäki 2022

ViestiKirjoittaja Kokona11 » 30.4.2022 22:12

Jonttu4314 kirjoitti:Siis alkaako uuden Vekkulan rakentaminen tänä vuonna? Ja mihin se edes tulee?


Ei oo varmaa tietoa, mutta todennäköisesti olisi avautumassa ensi vuonna eikä tiedetä paikkaa.


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron