Powerpark (6.5.2017)

Tänne voit kirjoitella raportteja huvipuistomatkoistasi. Kannattaa pistää myös linkki mahdollisiin kuviin kyseiseltä matkalta.

Valvojat: Arttu, Juuso, Pia

Avatar
TheLukki
Jäsen
Viestit: 72
Liittynyt: 1.8.2015 16:57

Powerpark (6.5.2017)

ViestiKirjoittaja TheLukki » 11.5.2017 17:41

Joo.. Eli siis menin powerparkkiin Seurakunnan kyytillä. Päivä oli loistava, vaikka korkeissa laitteissa oleminen oli järkyttävää. Sillä tuuli oli kuitenkin sen verran raju ja kylmä että korkealla jäätyi kädet ja pää. Kuitenkin alempana itse puistossa oli ihanan lämmintä ja tuuletonta että puistossa kelpasi nauttia päivästä.


Olimme neljän hengen purukalla matkassa ja päätimme jo linja-autossa että Lämmittelyksi menemme junkkeriin

IMG-20170506-WA0014.jpg
Junker


Junker oli siis ensimmäinen laite johonka menimme. Laite oli parempi kuin odotin, vaikka olinkin käynyt viimekesänä jo siinä. Junkker tekee tietääkseni nollan g:n pyörähdyksen (korjatkaa jos olen väärässä!) Mutta siis jos se siis on zero g roll niin se EI todellakaan ole nimensä mukainen pyörähdys. Siinähän ei siis pitäisi nimensä mukaisesti tuntua g-voimia ollenkaan? mutta silti se tuntui todella kamalalta. korjatkaa jos olen väärässä...
Kuitenkin --- Junkerissa vauhti kyllä tuntui, ja vaikka meno ei ollutkaan yhtä rento kuin muistin, oli se silti todella upea laite. annan arvosanaksi 5/5

Junkerin jälkeen suuntasimme kohti pegasusta. Yksi joukostamme ei voinut tulla mukaan koska ei vain pysty olemaan pegasuksen kaltaisissa laitteissa.
joten menimme siis kolmistaan pegasukseen

pegasugsesta ei kuvaa :(

Pegasus on EHDOTTOMASTI Powerparkin paras flätti! Meno on todella huippua ja hauskaa eivätkä turvakaaret kiristä liikaa.
Pegasuksessa saa kylläkin odottaa kauan ennenkuin ajo alkaa, mutta odutus on silti aina sen arvoinen.
Annan arvosanaksi 5/5

Tämän jälkeen menimme boosteriin

IMG-20170506-WA0011.jpg
Booster


Booster on suoraan sanottuna puiston Surkein flätti. Koska:
- lastaus kestää älyttömän kauan. Ja tämä kostautui siinä, että kun korkealla oli se kylmä tuuli, niin kun alapuolella lastattiin erittäin hitaasti. Me jotka olimme ylhäällä kärsimme rajusti kylmästä tuulesta...
- Ajorata oli todella huono: boosterin istumapaikat eivät menneet edes ympäri kertaakaan. Eli toisin sanoen ajon aikana ei menty pää ylösalaisin kertaakaan
- Nitinä ja ritinä ja kitinä ja vikinä ja ratina ja vinkuminen rikkoi korvia
Joten siis booster ei ollut yhtään mukava laite. Joten annan arvosanaksi 1/5

Boosterin jälkeen kätemme, kasvomme ja jalkamme olivat niin kylmät että halusimme jonnekkin lämpimään. Ja päätimme mennä Devil's mine hotelliin

kummitusjunastakaan ei kuvia :/

oli loistava ajelu ja olen aina pitänyt siitä kuinka tunnelmallista sisäradalla on ja kuinka hienosti itse rata on toteutettu
vaikka kylläkin jonkillaista uudistusta tuo kaipaisi. annan arvosanaksi 4/5

Kummitusjunan jälkeen oli Cobran vuoro.

S4300107gh.jpg
Cobra
S4300107gh.jpg (29.45 KiB) Katsottu 4231 kertaa


Jonoja ei ollut kuin sen verran että cobra juuri ja juuri täyttyi. Menin takimmaisimpaan penkkiin kaverini kanssa ja niin Cobra lähti vetämään meitä kohti korkeuksia. Ja kyllä tuntui vatsan pohjassa annan arvosanaksi 5/5

Loput 4-tuntia kiertelimme satunnaisesti puistoa, joten en muista enää järjestystä missä laitteissa kävimme
elikkäs nyt minä vain luettelen laitteita joissa kävin

Typhoon Hauska laite vaikkei ympäri menekkään. Naama ainakin painautuu maahan :)
annan arvosanaksi 3/5



Neos twister ... Ja tähän menimme ainoastaan koska otimme haasteen että ei saa sanoa sanaakaan ajon aikana
ja häviäjä joutuisi tarjoamaan tikkarit kaikille. ;) Onneksi en hävinnyt... annan arvosanaksi 1/5



Ja viimeisenä mutta ei TODELLAKAAN vähäisimpänä JoyRide (VR)
kyllä! joyridessa oli VR ajo joka oli ehkä kaikista paras VR kokemukseni ikinä.
VR videossa siis liidät liitopuvun kanssa ilmojen halki. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Itse ajo tuntuu pitkältä vaikka todellisuudessa se ei ole. joten annan arvosanaksi puhtaat 5/5



Kiitos kun luit!

--Lukki--
Trrrrrrrrr... Woaaaaaaaaah!

Avatar
Arttu
Admin
Viestit: 918
Liittynyt: 28.12.2005 16:37
Paikkakunta: 09

Re: Powerpark (6.5.2017)

ViestiKirjoittaja Arttu » 12.5.2017 19:45

Kiitos hyvästä matkaraportista ja toivottavasti matka oli onnistunut. :cool: Miksei tuosta Joyriden VR-kokemuksesta ole ollut missään mediassa puhetta? Oliko muita uutuuksia kaudelle 2017?

Avatar
TheLukki
Jäsen
Viestit: 72
Liittynyt: 1.8.2015 16:57

Re: Powerpark (6.5.2017)

ViestiKirjoittaja TheLukki » 14.5.2017 11:24

Arttu kirjoitti:Kiitos hyvästä matkaraportista ja toivottavasti matka oli onnistunut. :cool: Miksei tuosta Joyriden VR-kokemuksesta ole ollut missään mediassa puhetta? Oliko muita uutuuksia kaudelle 2017?


Kiitos! ja Matka oli todella hyvin onnistunut :)
minustakin tuosta joyride VR jutusta on liian vähän mainosta/puhetta.
Ja sen huomasi puistossakin, sillä olimme varmaan ainoat asiakkaat sinä päivänä siinä.

Selvää uudistusta en nähnyt. Mutta jonkinlainen rakennus oli rakenteilla karting radan ja powerparkin väliin.
Tai siis: siinä tien vieressä näytti olevan rakenteilla asemalta näyttävä rakennus, mutta todennäköisesti se ei ole minkään laitteen asemarakennus.
Trrrrrrrrr... Woaaaaaaaaah!

juice
Jäsen
Viestit: 391
Liittynyt: 29.12.2005 16:50
Paikkakunta: Porvoo, Uusimaa, Etelä-Suomen lääni, Suomi(FINLAND)
Viesti:

Re: Powerpark (6.5.2017)

ViestiKirjoittaja juice » 29.6.2018 0:05

TheLukki kirjoitti:Selvää uudistusta en nähnyt. Mutta jonkinlainen rakennus oli rakenteilla karting radan ja powerparkin väliin.
Tai siis: siinä tien vieressä näytti olevan rakenteilla asemalta näyttävä rakennus, mutta todennäköisesti se ei ole minkään laitteen asemarakennus.

Mikäli tarkoitat ulko kartingrataa ja huvipuiston väliä niin siihen on tullu Minigolfrata + ulkoravintola. Ja Kokonaisuuden nimi Powerpark ei vain huvipuiston!


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija

cron