Huvipuistojutut lehdissä/mediassa

Huvipuistoihin liittyvää yleistä keskustelua.

Valvojat: Arttu, Juuso, Pia

Avatar
KennethSundberg
Jäsen
Viestit: 1457
Liittynyt: 29.12.2005 19:44
Paikkakunta: Turku
Viesti:

ViestiKirjoittaja KennethSundberg » 28.8.2013 10:30

JP kirjoitti:Järjetöntä hössötystä Suomen Elokuvateatteriliitolta varsinkin kun on kyseessä joku Maantiekiitäjä lastenfilmi. Musiikkivideot ja mainokset ovat 100%:sti ns. ikärajavapaita, eli oli niissä sitten Madonna vilauttelemassa tissejä tai miehet juomassa itseään känniin, niin niitä saa laillisesti näyttää vaikka 1v. naperolle.


Tämän osalta olen täysin samaa mieltä – kuten myös siitä, että elokuvateatteriliitto on unohtanut tässä tapauksessa ainakin Wasalandian, Powerparkin, Särkänniemen sekä Ideaparkin Funparkin.

JP kirjoitti:En ole elämäni aikana törmännyt oikeasti yhteenkään huvipuistoon, jossa tällaisissa 3D-elokuvissa olisi ollut käytössä ikäraja, mikä on mielestäni oikein. Huvipuistojen kohdalla minusta ikärajan asian ajaa parhaiten maininta "Ei suositella perheen pienimmeille", ja tällöin aikuiset saavat itse päätää minne antavat lastensa mennä.
--- Jos lapsi osaa tehdä itse päätöksen uskaltaako 50m korkeaan vuoristorataan niin eiköhän hän osaa tehdä päätöksen uskaltaako hän katsoa lyhyen pätkän maatiekiitäjästä.


Ville H kirjoitti:Täysin naurettavaa ja noloa touhua. Jotenkin tuntuu että nykyään lapsia hyysätään liikaa ja oletetaan että heidän pitäisi kasvaa jossakin Hel###in lintukodossa. Sitten eletään pumpulissa ja heti kun Pikku-Liisa ja Pikku-Matti näkee vähänkin jotain jännittävää ja shokkeeraavaa niin kolutaan kaikki mahdolliset psykologit ja psykiatrit läpi. Mihin tämä maailma on oikein menossa.......


Ensin asian ytimeen: Mitkään kiellot tai suositukset eivät estä sitä että vanhemmat yli- tai aliarvioivat omien lastensa "rohkeutta" tai kykyä ymmärtää asioita. Vanhemmat hyväksyvät kaikenlaisia "aikuistumisriittejä" tajuamatta ollenkaan kuinka syviä traumoja nämä riitit voivat aiheuttaa lapsillensa. Lapsi taasen voi olla varhaiskypsä, tietäen tarkkaan mistä pitää ja mistä ei – mutta tämäkään ei ole itsestäänselvyys. Jos vanhemmille määrättäisiin se pakollinen lastenteko-ajokortti, johon sisältyisi pitkä kurssi psykologiaan, saattaisivat asiat muuttua oikeasti paremmiksi.

Valitettavasti vain murto-osa viranomaisista tajuaa ettei millään kielloilla tai suosituksilla tätä vanhempien vääristynyttä ajatusmaailmaa muuteta. Tässä mitä Suomen Elokuvateatteriliitto nyt ajaa takaa, ei todennäköisesti ole lainkaan kyse lastensuojelusta, vaan kirjoitettujen sääntöjen noudattamisesta.

Elokuvien ikärajakäytännöt ovat muuttuneet mielettömästi viimeisten viidentoista vuoden aikana. Räikeimpiä esimerkkejä lienee se, että Disneyn pelottavimpiin animaatioklassikkoihin kuuluva Hiidenpata oli Suomeen 1985 saapuessaan kielletty alle 11-vuotiailta, mutta vuonna 1998 se ilmestyi myyntivideona järkyttävällä "sallittu kaikille"(K-3) ikärajalla! Vastuuta on siis näissä asioissa sysätty paljon vanhemmille – mutta kun vanhemmat saattavat pahimmillaan olla sellaisia kuin äsken totesin, ei lapsukaisilla ole oikeasti enää mitään turvaa missään.

Siksi on periaatteessa ihan hyvä että Suomen Elokuvateatteriliitto avasi keskustelun – olipa varsinainen syy sitten mikä tahansa. Lintsin Maantiekiitäjä-leffa ei taatusti tee lapsista sen väkivaltaisimpia ja ajattelemattomia mitä ihmiset pahimmillaan ovat, mutta esimerkiksi Sukarin Funparkissa olevat 3D-simulaattorit sisältävät aidosti materiaalia joka voi aiheuttaa traumoja herkimmille asiakkaille. En muista, oliko käymässäni "hirviöiden ammuntasimulaattorissa" minkäänlaista ikärajasuositusta ja mainintaa elämyksen sisällöstä; kyseessä oli vain yhden penkkirivin "teatteri", jossa nenän edessä olevan valkokankaan hirviölauma oli todellakin pelottava – jopa ILMAN 3D-laseja! Jos olisin ollut kahdenksanvuotias napero, olisin taatusti halunnut turvavöistä pois.

Oma ratkaisuni ongelmaan on se, että elämyksistä kerrotaan etukäteen mahdollisimman REHELLISESTI. Omassa teemapuistotietokannassani olen pyrkinyt riisumaan jokaisen elämyksen alkutekijöihinsä ja vertaamaan pelottavuutta sekä ahdistavuutta omakohtaisiin lapsuudenmuistoihini perustuen, sillä itse olin (ja olen osittain edelleen) hyvin herkkä elämysten aidon ahdistavuuden ja pelottavuuden suhteen. Tiedän omakohtaisesti mistä aineksista traumat voivat syntyä.

JP kirjoitti:Tällä samalla verukkeella voisi melkein listata kaikki muut maailman huvipuistojen 3D-5D teatterit kertaheitolla laittomiksi aina Universal Studiosin Simpsons Ridesta Disneylandin California Soaringiin asti. Toki laki on laki jos sitä niin haluaa jankuttaa, mutta minusta huvipuistojen 3D-5D teatterit ovat käyntikohteita/elämyskohteita mikä ei ole sama asia kuin tavallisissa elokuvissa käyminen.


Mikä tekee elämyskohteesta pitkää elokuvaa vähemmän traumatisoivan? Ei mikään. Traumakerroin ei ole sidoksissa elämyksen tai elokuvan pituuteen, eli ihan höpöhöpöä nyt puhut.

Disney-puistoissa alle seitsemänvuotiaiden asiakkaiden on pysyttävä huoltajan seurassa. Alle seitsemänvuotias lapsi ei pääse yksinään mihinkään Disney-puistojen kohteisiin ja laitteisiin ilman huoltajaa. (Huoltajan ikäraja on valitettavasti asia erikseen, puistokohtaisesti). Tälle "vain huoltajan seurassa" -säännölle on ihan maalaisjärjellinen perustelunsa – sillä odottamattoman tapahtuessa lapsi voi tarvita huoltajan tuomaa turvaa. Universalin tapauksessa en löytänyt tähän hätään tietoa asiakkaiden minimi-ikärajasta "yksin kulkemiselle".

En tiedä, onko Suomen huvipuistoissa mitään tämmöistä sääntöä.

:) KEN
Älä välitä heistä jotka puhuvat selkäsi takana; sehän vain tarkoittaa että olet heitä muutaman askeleen edellä.

Avatar
Ihme Mies
Jäsen
Viestit: 694
Liittynyt: 30.7.2008 22:37

ViestiKirjoittaja Ihme Mies » 28.8.2013 11:08

Pia kirjoitti:
JPJ kirjoitti:a tämä haloo on nostatettu nyt vain siitä syystä ettei kyseinen Maantiekiitäjä lyhytelokuva ole käynyt läpi maksullista ikärajan-määritys prosessia, ja tämän verukkeella huudellaan sitten Lintsikinon olevan "laiton elokuvateatteri".

Tässä olen kyllä JP:n kanssa samoilla linjoilla. Kuulostaa ihan siltä, että kun jok(u/tkut) tahot olisivat jääneet ilman rahaa, ja siitähän seuraa tietysti niinkuin aina, "piipittämistä".


Muuten hyvä teoria, mutta ihan väärin päin. ;)

Rahaahan saa elokuvia tarkastava instanssi (eli viime kädessä valtio), kun taas valituksen on tehnyt yksityisiä teattereita edustava järjestö. Eli periaatteessa valitetaan siitä, että joku EI maksa, kun elokuvateatterit joutuvat maksamaan.

Ja koska vielä elokuvat ja huvipuistot ovat varmaankin suoraan kilpailemassa satunnaisen perheen viikonlopun vapaa-ajasta, niin ihan ymmärrettävää kitinäähän tuo on. Typerää sinänsä, mutta ymmärrettävää.

Tietenkin elokuvia/videoitahan saa luokiteltua myös ilmaiseksi. Ilmoituksella niihin tulee automaattisesti K18-ikäraja, tarkastusta ei tehdä eikä tarkastusmaksua mene. Tästä syystä vaikkapa kasariajan Ritari Ässällä tai Lemmenlaivalla on DVD:nä K18-merkintä, ei siis sen takia, että ne olisivat lapsille haitallisia...


Periaatteessa tuo laitteen ikärajan vaatimus on kuitenkin järjetön. Ehkä Lintsikino on juuri ja juuri sellainen laite, että se voidaan rajata elokuvaksi. Mutta jos Suomeen joskus tulee vaikkapa vuoristoratoja, missä on jonotusalueella videona esitettävä "pre-show", niin pitäisikö sitten laitteen spekseissä lukea "vuoristoradassa oltava vähintään 140 cm, jonotusalueen ikäraja K11"? :roll: :roll: :roll:

Jäähile

ViestiKirjoittaja Jäähile » 29.8.2013 17:18

Hmm.. mitäköhän tähän sanoisi?

Toimitusjohtaja: Maksamme korvaukset.
Vakava onnettomuus Funparkissa - lapsen sormet silpoutuivat

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082 ... 9_uu.shtml

Ville H
Jäsen
Viestit: 1060
Liittynyt: 25.11.2012 12:53
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja Ville H » 29.8.2013 17:26

Jäähile kirjoitti:Hmm.. mitäköhän tähän sanoisi?

Toimitusjohtaja: Maksamme korvaukset.
Vakava onnettomuus Funparkissa - lapsen sormet silpoutuivat

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082 ... 9_uu.shtml


Funpark on valitettavasti ollut julkisuudessa vain onnettomuuksien ja muiden tapaturmien takia. Funparkin turvallisuus tai luotettavuus ei todellakaan ole lähelläkään sitä mitä Linnanmäki, Särkänniemi, Powerpark tai Tykkimäki tarjoavat :ermmm:

Jäähile

ViestiKirjoittaja Jäähile » 29.8.2013 18:12

En tälle parempaa aihetta löytänyt ja uutta en viitsinyt tehdä niin laitan nyt tänne :)

Six Flags puistojen uutuudet vuodelle 2014 on julkistettu :)

http://content.sixflags.com/comingin2014/

Luvassa on mm. Maailman nopein (n. 115 km/h) ja korkein (n. 55 m) puinen vuoristorata sekä maailman korkein (n. 137 m) vapaapudotus tornilaite.

Itseäni hämmästytti eniten, että Colossus ja Batman The ride laitetaan kulkemaan taaksepäin :O Onko niihin tehty jotain teknisiä muutoksia, että tämä on mahdollista? Voisikohan saman tehdä vaikka Särkänniemen Tornadolle?

Avatar
Ihme Mies
Jäsen
Viestit: 694
Liittynyt: 30.7.2008 22:37

ViestiKirjoittaja Ihme Mies » 29.8.2013 23:45

Jäähile kirjoitti:Itseäni hämmästytti eniten, että Colossus ja Batman The ride laitetaan kulkemaan taaksepäin :O Onko niihin tehty jotain teknisiä muutoksia, että tämä on mahdollista? Voisikohan saman tehdä vaikka Särkänniemen Tornadolle?


Samalla tavallahan ne vaunut siinä radalla kulkee riippumatta siitä, miten päin siinä istutaan. Suurin ongelma on tietenkin se, että taaksepäin kulkeminen tuntuu paljon epämiellyttävämmältä kuin eteenpäin meno. Mm. Japanissa tämän takia matkustajajunissa käännetään penkit menosuuntaan pääteasemilla, Suomessahan niitä tietysti ei käännetä yhtään mihinkään. Vuoristoradoissa eron voi huomata vaikka Vekoman Boomerangissa selvästi. Silmukassa etuperin mennessä tuntuu kuin painautuisi penkkiin, takaperin mennessä taas tuntuu työntyvän penkistä pois.

Ainoa lisäarvo, mikä vuoristoradassa taaksepäin menemisestä tulee, on se, että näkee radan uudesta kulmasta. Ja senkin näkee oikeastaan vain jos istuu viimeisessä (ensimmäisessä? :hmmm:) penkkirivissä.

Ja onhan noita vuoristoratoja ennenkin käännetty suuntaan jos toiseenkin. Tulee hakemattakin mieleen esim.
Indiana Jones et le Temple du Péril
Tower of Terror II
Hollywood Dream: The Ride (yhdessä junista istutaan taaksepäin, muissa eteenpäin)

Jotain pientä säätöä noihin tietenkin tarvitaan, mutta kyllä jokaisen Suomen vuoristoradan voisi kääntää peruuttavaksi.

paappa
Jäsen
Viestit: 624
Liittynyt: 10.1.2006 9:08

ViestiKirjoittaja paappa » 30.8.2013 0:30

Jäähile kirjoitti:Hmm.. mitäköhän tähän sanoisi?


Niin, tähän sanon, että syyhän ton mukulan tapaturmaan ei mitä ilmeisemmin ole Funparkin.

Mikäli laitteella on jonkin luokituslaaitoksen hyväksyntä, niin syy on ko litoksen taarkastajalla, koska on hyväksynyt vaatimukset täyttämättömän laitteen.
Mikäli laite on hyväksytty ns valmistajan vakuutuksella, niin vakuutuksen allekirjoittaja on silloin henkilökohtaisessa vastuussa ja tällöin rangaistuksina on joko pisempi linnareissu tai hervottomat sakot.
Valmistajan vakuutus tarkoittaa, että valmistaja takaa laitteen täyttävän kaikki vaatimukset, jolloin laitteelle ei tehdä erikseen tarkastusta.

Mikäli laitetta on ko osin muutettu tarkstuksen jälkeen on syy valmistajan ja he ovat ensisijaisesti vastuussa, ellei Funparkin kanssa muuta ole sovittu.

Mikäli laite on kaikiltaosin vaatimustenmukainen niin:
Ensinnäkin kakara on aiheuttanut onnettomuuden lykkäämällä näppinsä sinne, minne ei kuulu.
Toivottavasti nyt edes oppi jotain, kun vanhemmat ei ole kouluttanut sitä tarpeeksi.
Aikaamyöten sitä oppii, ettei tuntemattomiin reikiin kannata sormeensa lykätä, siinä käy pian kehnosti.

Maan tapana on, että täällä suomenmaassa syyttävä sormi osoittaa Funparkkiin, ei sinne mihin kuuluisi.

Eiköhän TUKES tai muu viranomainen tuosta tee selvityksen ja jos laite ei ole vaatimustenmukainen, niin toivottavasti Funparkkilaiset osaavat vaatia valmistajalta korvauksen.

Avatar
Dumle
Jäsen
Viestit: 293
Liittynyt: 27.2.2006 22:59

ViestiKirjoittaja Dumle » 30.8.2013 10:28

Katajanokan maailmanpyörän pääsylipun hinta selvillä Pääsylippu laitteeseen tulee olemaan 12 euroa.


http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288594340522.html

Avatar
sutz
Jäsen
Viestit: 277
Liittynyt: 30.9.2007 21:12

ViestiKirjoittaja sutz » 1.9.2013 12:05


Avatar
Pia
Moderaattori
Viestit: 1814
Liittynyt: 28.12.2005 22:36
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

ViestiKirjoittaja Pia » 2.9.2013 14:47

sutz kirjoitti:Uutta puurataa Six Flagsiin:

Tuo olisi kieltämättä aika mahtava kokea... Puuradat veivät sydämeni Lisebergin Balderin myötä (ei tosin se Jorman mäkikään mikään hullumpi ole :))
- Pia

"Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja minä olen siitä täydellinen esimerkki ;)."

Ville H
Jäsen
Viestit: 1060
Liittynyt: 25.11.2012 12:53
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja Ville H » 8.9.2013 19:47

Suomen Tivolissa tapahtuu TAAS.... Onko tämän Tivolin turvallisuus ihan kunnossa :ermmm:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 4_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 5_uu.shtml

paappa
Jäsen
Viestit: 624
Liittynyt: 10.1.2006 9:08

ViestiKirjoittaja paappa » 8.9.2013 20:27

Ville H kirjoitti:Suomen Tivolissa tapahtuu TAAS.... Onko tämän Tivolin turvallisuus ihan kunnossa :ermmm:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 4_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 5_uu.shtml


Onhan tuollaiset aina harmittavia tapauksia.
Täytyy kuitenkin hyvä niin asiakkaidenkin tietää, ettei sellaista laitetta, niin sirkuksessa, huvipuistossa, kuin missään muuallakaan ole, ettei siihen voisi tulla yllättäen vikaa.
Hieman tuosta jutusta tulee taas tietynlainen "asian suurentelun tunne", varsinkin kun aletaan puhumaan kuolemisesta.

Suhtautuisivatpa asiakkaat jokapäiväisessä elämässäänkin yhtä kriittisesti, kaikkiin vikatilanteisiin.

Lopullinen syyhän tuohon johtaneisiin syihin löytyy ko vaunun tarkastuksella, missä vika.
Syy kun selviää, niin kaikista vaunuista vastaavan kohdan tarkastus ja korjaus, mikäli aihetta.

Avatar
KennethSundberg
Jäsen
Viestit: 1457
Liittynyt: 29.12.2005 19:44
Paikkakunta: Turku
Viesti:

ViestiKirjoittaja KennethSundberg » 8.9.2013 22:08

paappa kirjoitti:
Ville H kirjoitti:Suomen Tivolissa tapahtuu TAAS.... Onko tämän Tivolin turvallisuus ihan kunnossa :ermmm:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 4_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 5_uu.shtml


Onhan tuollaiset aina harmittavia tapauksia. ---

Hieman tuosta jutusta tulee taas tietynlainen "asian suurentelun tunne", varsinkin kun aletaan puhumaan kuolemisesta.

Suhtautuisivatpa asiakkaat jokapäiväisessä elämässäänkin yhtä kriittisesti, kaikkiin vikatilanteisiin.


En jaksa kaivaa esiin PowerPark-raporttiani monen monen vuoden takaa, jossa kyseisen "harjasirkuksen" vaunu kippasi alamäen kurvissa todella pelottavasti. Siitä lähtien olen ikävä kyllä odottanut tätä uutista – ja menipä luottamus Suomen Tivoliin kertaheitolla, kun toimitusjohtaja sanoo, että tällaista "tapahtuu kerran kesässä". Olen täysin samaa mieltä onnettomuudessa loukkaantuneen äidin kanssa, ettei tällaista pitäisi tapahtua LAISINKAAN. Onneksi selvittiin ilman katkenneita käsiä ja vääntyneitä niskoja, mutta pelkäänpä, että tuommoisesta voi saada ikuisen trauman. Sen kippaamisen jälkeen en itsekään tuntenut oloani koskaan turvalliseksi "harjasirkuksessa" ajellessani.

Paapalle: Älä myöskään vähättele asiaa. Vaunu KAATUI, jota sen EI pitäisi tehdä. Tämä uutinen on ihan erilainen kuin se, että jäädään jumiin vuoristoradan nostomäkeen.

-K
Älä välitä heistä jotka puhuvat selkäsi takana; sehän vain tarkoittaa että olet heitä muutaman askeleen edellä.

paappa
Jäsen
Viestit: 624
Liittynyt: 10.1.2006 9:08

ViestiKirjoittaja paappa » 9.9.2013 7:00

Laiteongelmien kanssa on kyse siitä, että kerran jos tapahtuu on silloin kyse asiasta, mille välttämättä ei voi mitään.
Mikäli sama tapahtuma toistuu onkyseessä jo huoltotoimenpiteiden laiminlyönnistä.
Varsinkin laitekuskin vastuulla on se, ettei esim kaatunutta vaunua laiteta samantien uudelleen ajoon, ennenkuin se on tarkastettu ja korjattu turvalliseksi.
Paljon on asioita, joita ei saa tapahtua, mutta tosiasia vaan on, että aina joskus sattuu jatapahtuu.
Tapahtumista vaan täytyy osata ottaa opiksi, ettei se pääse toistumaan.

En kyllä vähättee tuollaisia tapahtumia, mutta nykyinen suuntaus vaan on se, että asioita suurennellaan, ilman, että otetaan selvää tapahtumien taustoista ja niiden mahdollisuuksista.
On aivan sama onko kyseessä vuoristotadan vaunun pysähtyminen nostomäkeen, vaiko jonkun vaunun kaatumisesta, kummassakin on kyse teknisestä viasta. Yhtälailla nostomäkeen jämähtävä vaunu saa jollekkin asiakkaalle traumoja aikaan ja pelkoa, ties mitä kohtaan.
Mikäli asioita vähänkään ymmärtää, niin tajuaa sen, että teknisiin laitteisiin vaan tulee teknisiä vikoja, olkoonkin ne kuinka hienoja ja kalliita.
Vikaantumatonta laitetta ei käsittääkseni ole tähänpäivään mennessä vielä tehty ja menee aikaa, ennenkuin kukaan ja missään sellaista pystyy tekemään.

Avatar
Pia
Moderaattori
Viestit: 1814
Liittynyt: 28.12.2005 22:36
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

ViestiKirjoittaja Pia » 9.9.2013 15:58

Tämäkin ylitti Iltasanomien uutiskynnyksen (tämän päivän lehdessä siis): Kieputin jumiutui 20 sekunniksi teknisen vian vuoksi. Laite pysähtyi ylös, ei kuitenkaan niin, että matkustajat olisivat joutuneet olemaan pääalaspäin. Nyt laite on kiinni ja huollossa... Ei hyvää päivää!!! Taitaa nyt kaikki mitä puistoissa tapahtuu päätyä lehteen...
- Pia

"Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja minä olen siitä täydellinen esimerkki ;)."


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa